Osaatko sanoa ei?

Yksi elämäntaito, jota mun on ihan oikeasti pitänyt opetella, on ollut taito osata sanoa:

Ei.

Se on ollut vaikeaa. Niin monta kertaa mä oon löytänyt itseni tekemästä asioita, jotka olisin voinut välttää vain vastaamalla ei. Asia ei oo kiinnostanut eikä hyödyttänyt mua millään tavalla, mutta silti mä oon suostunut, vain siksi, etten oo halunnut loukata kysyjän tunteita. Se on tyhmää. Se kaikki on pois siitä ajasta, jolloin mä olisin voinut tehdä jotain sellaista, josta oikeasti tykkään.

Tietenkään aina ei voi eikä edes kannata sanoa ei, mutta toisinaan se on järkevää. Jos tuntuu, että päätös on ristiriidassa sun arvojen tai tavoitteiden kanssa, sano ei. Tietyissä asioissa ei todellakaan haittaa olla itsekäs ja sanoa ei.

Kyse on siitä miten sä kieltäydyt.

wood puzzle 1
Ennen saatoin kehittää päässäni miljoona erilaista syytä miksen voisi suostua johonkin asiaan. Yritin päässäni ratkoa, että mikä selitys loukkaisi mahdollisimman vähän kysyjän tunteita. Jossain vaiheessa huomasin, että parasta on tässäkin asiassa olla rehellinen.
Se on ollut hyvä ratkaisu. Luulen, että kysyjäkin osaa arvostaa sitä, etten selittele ummet ja lammet miksen voisi suostua. Se on tullut itselleni yllätyksenä, että ihmiset eivät suutu, jos sanon suoraan, että joku asia tai yhteistyö ei kiinnnosta.

”Kiitos ehdotuksesta, mutta tää juttu ei oo mua varten.”

Ja se on sillä selvä. Osaatko sä sanoa ei?

1-vuotiskuvaukset

Tiedättekö mitä? Meillä ei asuu enää vauva. Meillä asuu taapero.

Kyllä, pieni vauvamme täytti syyskuun alussa vuoden. Vastahan sitä hetki sitten suunnatttiin jännittyneinä Jorvin synnytysosastolle. Syntymä. Automatka sairaalasta kotiin. Ensimmäinen yö kotona. Ristiäiset. Kääntyminen selältä vatsalleen. Konttaaminen. Ensiaskeleet.

Ja kohta Elli tuo poikaystävää kotiin näytille ja suunnittelee opiskeluitaan. Mihin tää aika oikein katoaa?

Käytiin muutama päivä ennen synttäreitä ottamassa viralliset 1-vuotiskuvat. Tutkitiin läpi paljon eri vaihtoehtoja ja etsittiin meille sopivaa kuvaajaa. Meillä kävi järjettömän hyvä tuuri ja saatiin ihana Sirpa kuvaajaksi. Hän ehdotti meille kuvauspaikaksi Kirkkonummen Porkkalanniemeä, joka oli ihan loistava valinta. Rantakalliot ovat vaikuttava näky.

Me haluttiin, että kuvat ja kuvaustilanne olisi meidän näköisiämme. Rentoja, eivät liian virallisia. Etukäteen jännitti tottakai miten Elli suhtautuisi tilanteeseen. Sirpa loi kuitenkin kuvauksiin rauhallisen ja välittömän ilmapiirin. Napsi kuvia, kun pelleilimme Ellin kanssa. Ei mitään ”nyt ollaan tässä ja poseerataan näin.” Elli touhusi omiaan ja Sirpa mukautui Ellin toimintaan. Se oli juuri oikea tapa toimia 1-vuotiaan kanssa.

Itse kuvat sitten.
Jos olisin nainen, sanoisin, että mä en kestä. En kestä kuinka suloinen tuo meidän pieni pallero on.  Yritin pitkään keksiä tähän kohtaan jotain järkevää kirjoitettavaa mitkä kuvais Elliä ja sitä miten ihana se noissa kuvissa on.

En keksinyt. Antaa kuvien puhua puolestaan.

IMG_1404 IMG_1408
PS. Jos mietitte itsellenne sopivaa kuvaajaa vauva-tai lapsikuviin, niin suosittelen ehdottomasti Iituliphotoa. Sirpa on ihan huipputyyppi, joka teki kuvaustilanteesta rennon ja mukavan. Ei paha hinta ja paljon valmiita viimeisteltyjä kuvia. Käykää katsomassa vaikka Instagramista lisätiedot, @iituliphoto nimimerkillä siellä. 🙂

IMG_1385IMG_1405IMG_1400IMG_1398IMG_1387IMG_1383
Yhteistyössä: Iituliphoto

Taaperotiistain päiväretki

Moi!

Me käytiin tiistaina Itiksen kauppakeskuksessa päiväretkellä. Siellä oli järjestetty Taaperotiistai -kiertue. Kyseessä on siis tapahtuma, joka kiertää pääkaupunkiseudulla eri kauppakeskuksissa. Se starttasi tällä viikolla Itiksestä ja vierailee yhteensä seitsemässä kauppakeskuksessa.

Mietittiin etukäteen avovaimon kanssa, että Elli varmasti tykkää menosta. Oltiin ihan oikeassa. ”Där! där!” kaikui jatkuvasti ja pää pyöri ympyrää, kun joka suunnassa tuntui olevan jotain kiinnostavaa. Kuten arvasimmekin, ehkä eniten Ellin mieleen oli Touhula -päiväkotien piste. Siellä oli erilaisia liikuntavälineitä ja pehmeät matot. Milloin lenteli hernepussit, milloin 1-vuotias yritti pyörittää hulahulavannetta.

IMG_1333
Paikalla oli myös Tarramonsteri ja Semper Organix. Ensimmäinen heistä tekee nimikointituotteita lasten vaatteisiin ja muihin tavaroihin. Ihan jo päiväkodissa työskentelevänä heidän tuotteensa on tullut vastaan useasti, onneksi. Mikään ei nimittäin ole ärsyttävämpää kuin arvioilta noin 3000 pipoa ja lapasta, joihin ei ole merkitty lapsen nimeä. Jälkimmäisen tuotteet taas on meillä päivittäisessä käytössä. Tuolla päästiin maistamaan paria uutta välipalamakua. Ihan super loistavia tuotteita.

IMG_1337
Me saatin myös alennuskuponkeja SEA LIFE merimaailmaan. Siellä on pakko lähteä käymään vielä nyt syksyn aikana. Jos Elli on suu auki ihmetyksestä, kun näkee kylpyammeessa polskivan kumiankan, niin mitähän neiti mahtaa tuumia, kun edessä polskiikin Seeprasarvihai?

IMG_1334

Moni mun blogia ja instagramia (@isitreenaa) seuranneet tietää, että meillä asuu ihan järjetön kirjafriikki. Pieni neiti on ihan hulluna kirjoihin. Saatiin kirjakokoelmaan uusi lisäys, kun uusin Tatu ja Patu -kirja Ällistyttävä Satukirja löysi tiensä meille. Paikalla oli myös lääkärifirma Pikkujätti. Pakko sanoa, että valitettavasti vauvavuoden aikana ollaan joudutti pari kertaa siellä käymään, kun kuume ja yskä vaivasi Elliä puolen vuoden ikäisenä pahasti. Noina kertoina ollaan saatu siellä loistavaa palvelua ja Ellille helpotusta oloonsa.

IMG_1335
Taaperotiistain ehkä siistein juttu oli kuitenkin nostalginen. Paikalla oli Aku Ankan edustajat. Mä oon jo pitkään miettinyt, että olis kiva, jos Aku Ankka oottais mua keittiön pöydällä, kun tuun kotiin. Sen takia päätin liittyä tilaajaksi varmaan 13 vuoden tauon jälkeen. Mulla oli ala-asteikäisenä yksi tietty rutiini koulujen jälkeen. Kaksi paahtoleipää, iso kuppi kaakaota ja uusin Aku Ankka keittiönpöydän ääressä.

Nyt, vuosien tauon jälkeen mä pääsen taas toteuttamaan tuon. Että miten siistiä!

IMG_1336

Yhteistyössä Taaperotiistai-kiertueen kanssa. 

Kamera käy kylässä

Moi!

En ole vielä julkaissut asiaa täällä, mutta muutama kuukausi sitten meidän perhe valittiin ”Ainu käy kylässä” – digikampanjaan. Siinä videokamera kiersi 10 perheessä ja jokainen perhe kuvasi omaa elämäänsä viiden päivän ajan.

ainu käy kylässä 3
Aluksi oli hieman outoa, kun kamera kulki mukana, mutta hyvin nopeasti siihen tottui. Sitä samaahan mä teen joka päivä, kun kuvaan Instagramiin (@isitreenaa) videoita meidän elämästä. Materiaali on tällä hetkellä leikkaajan leikepöydällä ja meidän jakso julkaistaan Ainun Youtube-kanavalla nyt syksyn aikana. Videon löytää myös Ainun nettisivuilta ja facebookista.

Palkkioksi saatiin shoppailla Berner Shopissa (firma, joka omistaa Ainun) 300 euron edestä. Ja voi pojat, oli hauskaa. Bernerillä on paljon kosmetiikka- , ihonhoito- ja muita hygienia -brändejä. Sen lisäksi heiltä löytyy mm. firma, jonka valikoimissa on paljon erilaisia öljyjä ja kastikkeita. Sieltäkin valittiin meidän lemppareita.

ainu käy kylässä 4
Aivan kaikkea mitä oltaisiin haluttu, ei löytynyt juuri sillä hetkellä heidän kaupan valikoimista. Loput tuotteet voidaan tilata kuitenkin netistä jälkikäteen. Saapumatta siis vielä on mm. avovaimolle Nokian Hai-kumpparit, Ellille erilaisia ruokailuvälineitä ja eväsrasioita. Käytettiin 300 eurosta nyt vasta reilu satanen, joten päästään nettishoppailemaan vielä reippaasti. Tarkemman esittelyn meidän valinnoista löydät mun Instagramin (@isitreenaa) tarinasta, jossa käyn läpi noi tuotteet. 🙂

ainu käy kylässä 5ainu käy kylässä 2

Äitiys ja yksinäisyys

Olen niin yksin. On minulla lapsi ja mies, mutta muuten olen yksin. Mies on paljon töissä ja mä 2-vuotiaan kanssa kotona. Kaksin lapseni kanssa kaikki päivät ollaan.

Äsken pihalla iski kunnon ahdistus. Olisi niin mukavaa, jos siinä olisi joku toinen äiti ja lapset saisi leikkiä yhdessä. Mutta ei. Kaksin ollaan.

En tajua onko vika missä. En ole mikään outolintu. Tai sitten oikeesti olen vaan ihan paska tyyppi, enkä sitä itse ymmärrä. Olen yrittänyt ponnistella koko kevään saadakseni omia tai lapsi/äiti kavereista, mutta kaikilla on jo jotenkin ystäväkiintiöt täynnä. Tai olen kai jo niin arka ja en enää uskalla yrittää.

Mä alan just vaan itkemään. Olen ihan loppu tähän. Ei tämän tällaista pitänyt elämän olla.

Kyseinen teksti on erään yksinäisen äidin avaus eräältä keskustelupalstalta. Menin hiljaiseksi tekstin luettuani. Tuli surullinen fiilis siitä, että ihminen, jonka pitäisi olla onnensa kukkuloilla, tuntee noin. Kun kaikki periaatteessa on hyvin.

äitiys ja yksinäisyys
Äitiys ja yksinäisyys on arka aihe. Se on pelottava aihe.

Moni äiti häpeilee myöntää asiaa. Suomalaiseen kulttuuriin kun on juurtunut tapa vahvoista äideistä, jotka hoitivat koko perheen yksin. Olen äiti. Kyllä mä pärjään. Mun on pakko pärjätä yksin.

Onko sulla lupa olla yksinäinen, vaikket ole yksin? Onko sulla lupa myöntää, ettet halua olla joka päivä pelkästään kahdestaan oman lapsesi kanssa?

On.

Vaikka mä tuota pörröpäätä rakastan enemmän kuin mitään muuta, niin kyllä mun on myönnettävä.  Emmä jaksaisi olla lapseni kanssa kahdestaan joka päivä, viikosta toiseen. Lapsettomille tuo lause varmasti särähtää korvaan, mutta moni vanhempi kokee niin.

äitiys ja yksinäisyys 2
Kun on koko päivän kahdestaan kotona pienen vauvan kanssa, kaipaa aikuista seuraa. Ihmistä, jolle puhua aikuisten asioita. Ihmistä, jonka kanssa jakaa asioita. Se tulee vähän kuin yllätyksenä ettei vauvasta ole juuri seuraa. Ei ainakaan ihan alussa.

Myös mulla on noussut yksinäisiä tunteita pintaan, vaikken edes ole koti-isä. Mun ja Ellin yhteiset kokonaiset kotipäivät ilman avovaimoa voidaan laskea yhden käden sormissa. Mutta noinkin lyhyessä ajassa nuo tunteet ovat tulleet. Niiden päivien jälkeen mun arvostukseni avovaimoani kohtaan on noussut entisestään.

äitiys ja yksinäisyys 3
Lapsen saaminen muuttaa arjen täysin. Sen jälkeen mennään täysin lapsen ehdoilla. Sitä arkea ei voi ymmärtää kukaan muu kuin samassa elämäntilanteessa oleva. Jos vielä muu ystäväpiiri on eri elämäntilanteessa, äiti jää helposti vauvan kanssa yksin.

Jos mietin asiaa oman avovaimoni kautta, olen järjettömän onnellinen siitä, että hänellä on elämässään ystäviä ja mammakavereita. Osa asuu kauempana, osa lähempänä. Mutta jos on paska päivä, niin heille voi laittaa viestiä ja purkaa ajatuksiaan. On aikuisia ihmisiä, jotka ovat samassa elämäntilanteessa. Ihmisiä, jotka ymmärtävät.

äitiys ja yksinäisyys 4
Suurin osa heistä on kuitenkin sellaisia, joita hän ei tuntenut ennen äidiksi tuloa. Miten niitä mammakavereita sitten oikein hankitaan?

Olemalla rohkea. Ehdottamalla kyläilyä, leikkitreffejä. Mitä tahansa. Menemällä paikkoihin, jossa on muitakin äitejä. Koska todennäköisesti se samalla hiekkalaatikolla oleva äiti ajattelee juuri samoin. Haluaisi saada sinusta ystävän, muttei uskalla tehdä aloitetta. Ole rohkea ja tee aloite. 

Maailman koukuttavin mobiilipeli

Mä pyydän anteeksi kaikilta jo etukäteen, että esittelen teille tän pelin. Se on nimittäin todella koukuttava.

Mun on välillä pakko poistaa tää peli puhelimesta, koska muuten käytän aivan liian paljon aikaa sen pelaamiseen. Silti huomaan, että oho, taas asensin sen. Koska sen pelaaminen on kivaa.

wood puzzle 5.JPGwood puzzle 1
Wood Puzzle.

wood puzzle 4.JPG
En jaksa puhelimella pelata mitään hienoja ja monimutkaisia pelejä. Wood Puzzle on oikeastaan matopelin ja tetriksen yhdistelmä. Saat erilaisia palikoita ja sun pitää yhdistellä niitä. Kun rivi on täynnä, se räjähtää ja saat lisää pelitilaa.

Ja se on aivan tajuttoman koukuttavaa!

wood puzzle 2
Bussimatkat menee näppärästi sen kanssa. Töissä ehtii kahvitauolla helposti pelaamaan pari peliä. Illalla peiton alla ennen nukkumaanmenoa on pakko pelata vielä yksi peli.

Anteeksi. Mutta kokeile peliä. Et kadu. Tai sitten kadut, koska jäit koukkuun.

wood puzzle 3

Erityinen veljeni

– Jesse, mitä tytöille voi puhua? Voinko mä pyytää tyttöä treffeille?

– Tottakai voit. Tytöille voi puhua ihan mistä tahansa. Vaikka elokuvista, musiikista tai harrastuksista.

– Ja jos tyttö ei halua lähteä treffeille, mä voin kysyä jotain toista tyttöä.

– Juuri näin.

Tuo on suora lainaus minun ja 19-vuotiaan pikkuveljeni keskustelusta pari päivää sitten. Isoveljenä tuntuu hienolta, että saan auttaa pikkuveljeäni tyttöjutuissa. Vielä hienommalta tuntuu käydä tuo keskustelu, kun ottaa huomioon, missä tilanteessa aikoinaan oltiin.

autismi veli 2

Joskus nimittäin ei oltu edes varmoja, oppiiko pikkuveljeni koskaan puhumaan. Oppi, 7-vuotiaana.

Pikkuveljelläni on autismi. Sen takia hänellä on vaikeuksia kommunikoinnissa ja vuorovaikutuksessa. Hänellä on myös diagnosoitu lievä kehitysvammaisuus, jonka takia hänen tunne-elämänsä on kolmevuotiaan tasolla.

Mulle hän on kuitenkin aivan normaali veli. On aina ollut.

 

Kun pikkuveljeni erityisyys selvisi, oli se iso shokki koko meidän perheelle. Kaikki oli uutta, eikä kukaan oikeastaan tiennyt, miltä tulevaisuus tulisi näyttämään. Koko homma kuitenkin hitsasi meidän koko perheen yhteen mielettömällä tavalla. Meistä tuli loistava tiimi. Jokainen hoiti oman ruutunsa ja auttoi toista.

autismi veli 3

Koen, että minä ja pikkusiskoni ymmärrettiin lapsina aika nopeasti, mikä tilanne on. Pikkuveli ei ehkä ollut ihan samanlainen kuin muut hänen ikäisensä, mutta meille hän oli ihan normaali pikkuveli. Sellaisena me häntä kohtelimme ja kohtelemme edelleen. Yhtä rakkaana, ellei jopa rakkaampana.

Olen todella onnellinen, ettei veljeäni ole koskaan kiusattu. Hänet on aina hyväksytty osaksi yhteisöä. Kun asuimme aikaisemmin pienellä paikkakunnalla, Mäntyharjulla, koko kylä tunsi veljeni. Ei siksi, että hän oli vammainen. Vaan siksi, että hän oli erityinen: ystävällinen, iloinen, kohtelias ja toiset huomioonottava.

autismi veli4

Oli erittäin tärkeää, ettei pikkuveljeäni alettu häpeämään tai piilottelemaan. Päinvastoin, me teimme perheenä ihan samoja juttuja kuin kaikki muutkin perheet. Menimme sinne minne muutkin. Olihan se varmasti aikamoinen näky, kun meidän perhe pamahti paikalle, mutta sen avulla ennakkoluulot karisivat nopeasti.

autismi veli 5

Veljeni erityisyys on opettanut mulle ja meidän perheelle valtavan paljon. Kukaan ei pidä asioita itsestäänselvyyksinä. Onni nimittäin on pieniä asioita, joista osaa iloita. Sen olemme kaikki oppineet käytännössä.

Vai kuinka monessa perheessä on itketty onnesta ja hurrattu koko perhe potan ympärillä, kun perheen nuorimmainen oppi käyttämään sitä? 🙂

Kesä, jäätelö ja benjihyppy

Yksi hienoimmista asioista lomalla on vapaus.

Vapaus tehdä mitä ikinä keksitkään. Tottakai tuo yksi pieni neiti asettaa hieman rajoja, ettei tässä nyt mihinkään reppureissulle Siperiaan voi lähteä, mutta silti. Ennen kesälomaani suunnittelin, että lomalle jäisi myös paljon tyhjää aikaa. Päiviä, jolloin kalenteri on tyhjä. Päiviä, jolloin heräät niin, että maailman on sulle avoin. Mitä sä haluaisit tehdä?

suomen korkein benjihyppy 3
Viime viikon perjantai oli yksi tälläisistä päivistä.

– Mitä sä haluaisit tehdä, avovaimo kysyi. – Lähdetäänkö Helsinkiin syömään jäätelöä, vastasin.
– No lähdetään.

Niinpä me lähdettiin.

suomen korkein benjihyppy suomen korkein benjihyppy 2
Ajettiin autolla Eiraan, etelä-Helsinkiin ja käveltiin chillailemaan meren rannalle. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Kuljettiin Hernesaaren reunamilta aina Kaivopuistoon asti. Matkalla syötiin jäätelöt meren rannalla istuskellen. Pehmis strösseleillä ja avovaimolle toffee-jäätelö. Elli maiskutteli maissinaksuja vaunuissa ja seurasi katsellaan jokaista ohi liitävää lokkia.

Kaivopuiston rannalla näimme ihmisen, joka hyppäsi 150 metrin korkeudesta kohti maata.

Hullu.

Benji-hypyksi kutsuttu asia on se viimeinen asia maanpäällä, johon minä suostuisin.

Sanotaan kuitenkin, että vastakohdat täydentävät toisiaan. Sen takia en hätkähtänyt, kun 15 minuutin päästä näin avovaimoni nousevan korin reunalla 150 metrin korkeuteen.

suomen korkein benjihyppy 5
Hullu.
Sieltä se ponkaisi alas. Suomen korkein benjihyppy tuosta noin vaan. Huikea mimmi.

Vielä kylmät kokikset Mattolaiturin terassilla ja kotiin syömään. Kesäloma on kiva.

suomen korkein benjihyppy 6

Miksi syömisestä on tehty niin vaikeaa?

Paljastan heti alkuun salaisuuden:

Terveellisesti syöminen ei ole vaikeaa. Siitä on tehty vaikeaa.

Kun hieman ylipainoa kerännyt ihminen päättää tehdä elämäntapamuutoksen, hän kirjoittaa Googleen ”Terveellinen ruokavalio”.

Älä syö lihaa, laihdu kasvisruokavaliolla!

Minna laihtui 20 kiloa – jätti hiilihydraatit!

Älä unohda hiilihydraatteja!

Vältä rasvoja!

Älä vältä rasvoja!

Paleo..

Gluteeniton..

Maidoton…

Nykyaikana tietoa ja informaatiota on tarjolla niin valtavasti, että se hämmentää ihmisiä. Suurin osa tästä tiedosta on vielä ristiriidassa keskenään. Milloin syömisestä tuli asia, johon tarvitaan vähintään ydinfyysikon tutkinto, jotta sen tekee oikein?

miksi syömisestä on tehty niin vaikeaa
Ihmisten suurin ongelma ravinto-asioissa on, ettei osata nähdä metsää puilta. Tavoitellaan jotain maagista täydellisyyttä, mutta ei ymmärretä, että täydellistä ruokavaliota ei ole olemassakaan. Ei tajuta, että mikä on oikeasti tärkeää. Sillä ei ole mitään merkitystä, että juotko iltaisin vihreää teetä ja aamuisin inkiväärishotin, jos lounaasi on omena ja iltapalaksi uppoaa suklaalevy.

Kun asiakas tulee valmennukseeni ja alamme käymään ravintojuttuja läpi, osa yllättyy. He yllättyvät siitä, että PT ei olekaan keksinyt jotain maagista uutta tapaa syödä ja laihtua. Suurin osa kertomistani asioista on sellaisia, jotka asiakas tietää jo etukäteen. Mutta siinä elämäntapamuutoksen ja laihtumisen vimmassa ei käsitetä, että terveellisesti syöminen ei ole niin vaikeaa.

miksi syömisestä on tehty niin vaikeaa? 2
Enemmän liikuntaa, vähemmän herkkuja. Syö 3-5 tunnin välein. Vältä valmisruokia. Kiinnitä huomiota hiilihydraattien määrään ja laatuun. Lisää vihreää joka aterialle. Juo vettä.

Siinä se.

Tietenkään ne ravintotapaamiset eivät ole näin ympäripyöreitä, vaan käymme asiakkaan tilannetta tarkemmin läpi. Mutta on silti yllättävää, että näitä muutamaa perusasiaa ei muisteta, mutta sen sijaan tahdotaan tietää, että mikä superfoodi olisi kaikista paras.

Miksi syömisestä on tehty niin vaikeaa? 3
On surullista, että ylipäätään koko ravinto-keskustelusta on tullut villi länsi. Se on nykyisin yhtä suurta huutokilpailua, jossa tärkeintä on vain saada oma uskomus esille. Erilaisista suuntauksista julistetaan yksiselitteistä totuutta ja kaikki muu leimataan myrkyksi. Jaotellaan raaka-aineita hyviin ja pahoihin, vaikka ravintoa pitäisi katsoa kokonaisuutena. Ei se lasillinen light-kokista sua myrkytä. 

Älä luo ruoasta itsellesi stressitekijää. Nauti siitä.

Syöminen yksi maailman parhaimmista asioista.

Korkeanpaikankammoisen painajainen

En uskonut tuon päivän koskaan tulevan.

Jos multa kysytään, niin avovaimo käytti mun aamu-unisuutta törkeästi hyväkseen.

”Rakas, lähetäänkö ens viikolla kiipeilemään sinne Seikkailupuisto Huippuun?”

”Mikäs siinä.”

Tuona hetkenä en todellakaan tiennyt, että mihin olin lupautunut. Kun se päivä lopulta koitti, olin aamulla edelleen rauhallisen itsevarma. Mikäs siinä, käydään vähän kiipeilemässä erilaisia ratoja. Eihän ne nyt voi olla mitenkään vaikeita. Helpostihan mä tällaisena Tarzanina ne selvitän.

seikkailupuisto huippu espoo 3
Kolme tuntia myöhemmin.

Seison 11 metrin korkeudessa köysiradalla, joka heiluu tuulessa.

”Miksi v**ussa mä suostuin tähän?” ehdin ajatella useaan otteeseen ylhäällä keikkuessani. Varmaan jokainen lihas kropassani on jännittynyt ja syke huitelee 200:ssa, kun astun ensimmäisen askeleen radalla. Köysirata heiluu ja melkein kaadun taaksepäin heti alkajaisiksi. Vaikka puiston henkilökunta vannoi turvaköyden kestävän myös meikäläisen melkein sadan kilon ruhon, ei tee todellakaan mieli kokeilla asiaa.

seikkailupuisto huippu espoo 4
Hitaasti, mutta varmasti etenen seuraavalle tasanteelle. Jokaisen tasanteen kohdalla mietin helpointa tapaa luovuttaa ja jättää koko homma kesken. Taakseni muodostuu jono, kun etenen radalla. Puristaessani turvaköydestä rystyset valkoisina vilkaisen ylös puiston vaikeimmalle radalle. Siellä itseäni puolet pienempi poika etenee esteeltä esteelle ketterän näköisesti.

Se näky saa kiukun heräämään sisälläni. ”Jos noin pieni junnukin uskaltaa tehdä tän, niin kyllä sinäkin aikuinen mies tästä selviät.”

seikkailupuisto huippu espoo 5
Loppumattomalta tuntuva rata tulee vihdoinkin päätökseensä. Vielä edessä olisi viimeinen haaste. 200 metrin vaijeriliuku, jossa astun tyhjän päälle ja annan henkeni ja terveyteni yhden vaivaisen vaijerin varaan. Mieleni valtaa epävarmuus. ”Mitä ne sano siinä alkukoulutuksessa, miten tää varavaijeri piti oikein olla? Onkohan nää valjaat tarpeeksi kireällä?” Tarkistan neuroottisesti, että turvaköysi on kunnolla vaijerissa kiinni.

seikkailupuisto huippu espoo 2
Vedän syvään henkeä ja suljen silmäni. Astun 11 metrin korkeudesta tyhjän päälle. Vatsanpohja heittää voltin, kunnes tajuan, etten pudonnutkaan maahan. Sen sijaan vauhtini kiihtyy ja vaijeri alkaa vinkumaan kiihtyvästi. Avaan silmäni. Kiidän kovaa vauhtia pitkin vaijeriliukua. Samantien minut valtaa lämmin ja voimakas tunne.

Selvisin.

Katselen Leppävaaran maisemia. Mikäs tässä laskiessa. Aurinkokin paistaa.

Ennen kuin vaijeriliukuni on päättynyt, olen jo päättänyt siirtyä kokeilemaan seuraavaksi vaikeampaa rataa.

Koska helpostihan mä senkin tällaisena Tarzanina selvitän. Ja kun avovaimo kysyy, niin sano ettei pelottanu yhtään.

seikkailupuisto huippu espoo