Mä olen onnellinen

Tiedättekö mitä?

Mä olen onnellinen.

Ajelin viime viikolla töistä kotiin. Keskellä Kehä 2:sen moottoritietä mä tajusin asian, jota oon jahdannut koko elämäni. Siinä se iski. Keskellä arkista työviikkoa, keskellä työmatkaa.
mä olen onnellinen

Mä tajusin olevani äärettömän onnellinen.

Mut valtasi rauhallinen tunne. Nyt sä Jesse saavutit sen.

Vihdoin.

Älkääkä ymmärtäkö väärin, mä olen elänyt aivan mahtavan elämän. Siitä ei ole puuttunut mitään. Mä oon kuitenkin aina jahdannut jotain. Kaikessa on aina ollut päämäärä, jota kohti mä oon mennyt. On kyse ollut urheilusta, työelämästä tai parisuhteesta/perheestä. Se päämäärä on määrittänyt kaiken. Olen ajatellut, että vasta kun saavutan sen, mä olen onnellinen. Mä en ole osannut tarpeeksi nauttia siitä matkasta. En niin paljon kuin olisi pitänyt.

Siinä hetkessä auton ratissa tajusin, että elämä ei oo päämäärien jahtaamista. Mun tehtävä ei oo saavuttaa mitään päämäärää.

Mun tehtävä on nauttia.

Elää hetkessä ja olla kiitollinen. Koska mulla on elämässä loppujen lopuksi kaikki todella hyvin.

Kyse ei ole siitä, että millainen sun elämäsi on, vaan siitä miten siihen suhtaudut. Jos osaat nauttia ja iloita siitä mitä sulla on, sä olet onnellinen.

Mainokset

Paluu kesälomalta!

Vau. Tuntuupa hienolta julkaista taas blogiteksti. Edellinen kirjoitus on niin kaukaa kuin toukokuulta. Sen tekstin jälkeen halusin ottaa tietoisen blogi-loman. Ladata akkuja, vetää kesän henkeä ja kypsytellä uusia aiheita.

Nyt huomaan kuinka tarpeeseen loma tuli. Kirjoitin sen aikana yli 10 valmista tekstiä, jotka odottavat julkaisua. Ne odottavat, että SINÄ, blogini lukija, pääset niitä lukemaan. Aiheet vaihtelevat isyyden tunteista lasten vaatteisiin, laihduttamisesta rahaan ja uhmasta kahviin.

Kiitos.

Kiitos sinä. Kiitos, että olet klikannut tämän(kin) tekstin auki. Kiitos, että annat mulle mahdollisuuden kertoa ajatuksiani isyydestä ja vanhemmuudesta. Kiitos, että seuraat mua somessa ja kiitos, että haluat seurata meidän perheen sekoiluja.

40549211_679592952419324_1357693781364703232_n
Nyt syksyllä haluan julkaista blogitekstejä paljon säännöllisemmin kuin aikaisemmin. Teiltä on tullut viestejä, joissa on pyydetty kirjoittamaan aiempaa useammin. Haluan sen ehdottomasti tehdä, kiitoksena siitä, että jostain kumman syystä teitä ilmeisesti kiinnostaa, että mitä mulla on sanottavana. Sen takia tästä lähtien blogin julkaisupäivät tulevat olemaan aina maanantai ja torstai.

Vaikka mulla on tekstejä valmiiina ja aiheita mielessä, mä mielelläni toteutan teidän toiveitanne. Eli jos sulla on joku aihe mistä haluaisit kuulla isän/miehen/mun mielipiteen, niin laita mulle viestiä.

Hauskaa syksyn alkua! 🙂

Elämäni biisit – osa 1 ”Äidinrakkaus”

Keskiviikkoilta. Klo. 00.11.

Elli nukkuu. Avovaimo nukkuu. Istun yksin tietokoneen valossa ja kirjoitan tätä tekstiä.

Tästä alkaa uusi blogikirjoitusten sarja. Se koostuu kahdeksasta kirjoituksesta. Kaikissa niissä idea on täysin sama, mutta tunteet vaihtuvat laidasta laitaan. Ilosta suruun. Rakastumisesta eroon. Epätoivosta elämäniloon.

”Elämäni biisit.”

Tarkoituksenani ei ole listata kahdeksaa lempibiisiäni. Ei todellakaan.

Olen elänyt tätä elämää 28 vuotta. Nämä seuraavat kahdeksan biisiä liittyvät kaikki vahvasti eri elämäntilanteisiin. Jokaiseen liittyy tunne ja tarina.

Tervetuloa tutustumaan elämääni.
……

Osa 1.

”Äidinrakkaus.”

äidinrakkaus
Sanasta äidinrakkaus mulle tulee heti ensimmäiseksi mieleen tämä biisi.

Se on juurtunut niin syvälle tajuntaani, etteivät muistot siitä tule koskaan katoamaan. Kuten blogini lukijat tietävät, on pikkuveljeni kehitysvammainen autisti. Elämä ei ole aina ollut hänen kohdallaan se kaikkein helpoin. Sitä se ei ole myöskään ollut vanhempieni kohdalla.

Silti, aina, meidän perhe on pitänyt yhtä.

Pidetty huolta siitä, että vaikka maailma olisi meitä vastaan, me taistellaan yhdessä. Me ollaan tiimi.

Tästä biisistä mulle tulee mieleen 2000-luvun alku ja pimeä huone, jossa äitini yrittää saada pikkuveljeäni nukahtamaan. Takana saattaa olla ollut vaikea päivä. Päivä, jolloin kaikki on tuntunut menevän pieleen. Pikkuveli on ahdistunut, surullinen. Samoin äiti.

Sitten huoneesta kuuluu äitini ääni. Ja tämä biisi.


Tämä biisi muistuttaa mua aina siitä, että kaikki on hyvin. Vaikka elämä tuntuu välillä umpikujalta, kaikesta selviää. Siitä selvitään yhdessä. Rakkaudella.

Vuosi 2016. Olen tullut viisi päivää sitten isäksi. Elämäni suurin rakkaus itkee sylissäni enkä tiedä mitä tehdä. Muistot eivät kuitenkaan katoa. Ensimmäinen asia, jonka keksin tulee tuolta jostain. Muistoista.

”Nyt kyyneleesi, minä kuivaan pois.
Ja syleilyt, turvan sois. Oon suojas aina, en väisty mä lain.
Mä luonas oon, nyt ja ain.”

Mitä lupasin uutena vuotena?

2018. Uusi vuosi.

Mä en oo ollut ikinä minkäänlainen ”Uusi Vuosi” -fani. En todellakaan. Koko juhla on aina tuntunut hölmöltä. Etenkin nuorena se mulle vain yksi ilta muiden joukossa.

Vielä hölmömpänä mä oon nuorena pitänyt kaikkia niitä uuden vuoden lupauksia. Ensi vuonna mä aloitan kuntoilun. Ensi vuonna mä lopetan tupakoinnin. Ensi vuonna mä teen sitä, mä teen tätä. Ensi vuonna. Ensi vuonna.

Nyt kuitenkin vanhempana mä oon ymmärtänyt, että miksi ihmiset tekevät näitä lupauksia ja miksi vuoden vaihtuminen saa sen aikaan. Oon tajunnut, että se tekee jokaiselle välillä hyvää tarkastella elämäänsä. Mitkä asiat ovat hyvin ja mihin haluaa jatkossa panostaa. Mitä asioita arvostaa ja mistä asioista nauttii.

Kun vuosi oli vaihtunut, Elli ja avovaimo nukkumassa, mä istuskelin yksin parvekkeella. Katselin rakettien paukkumista. Poltin yhden kuubalaisen sikarin (säästän näitä erikoistilanteisiin) ja join 4cl konjakkia. Mietin elämääni.

Tajusin, että mä tykkään mun elämästä valtavasti.

IMG_1387
Se on mun näköinen. Ei paras, ei hienoin, mutta mun näköinen.

Samalla mä rakensin itselleni listan asioista, joihin haluan keskittyä vuonna 2018. Ehkä ne voidaan laskea uuden vuoden lupauksiksi. Ne on kuitenkin lista asioista, jotka mä koen tärkeiksi. Haluan keskittyä niihin vuonna 2018.

IMG_1334

  • Lukea enemmän kirjoja
  • Pyhittää viikonloput perheelle
  • Antaa parisuhteelle enemmän huomiota
  • Olla läsnä
  • Olla kesäkunnossa
  • Nähdä enemmän ystäviä

Siinä mun lista. Kuusi kohtaa, joihin haluan panostaa. Mikä oli sun uuden vuoden lupaus?

Osaatko sanoa ei?

Yksi elämäntaito, jota mun on ihan oikeasti pitänyt opetella, on ollut taito osata sanoa:

Ei.

Se on ollut vaikeaa. Niin monta kertaa mä oon löytänyt itseni tekemästä asioita, jotka olisin voinut välttää vain vastaamalla ei. Asia ei oo kiinnostanut eikä hyödyttänyt mua millään tavalla, mutta silti mä oon suostunut, vain siksi, etten oo halunnut loukata kysyjän tunteita. Se on tyhmää. Se kaikki on pois siitä ajasta, jolloin mä olisin voinut tehdä jotain sellaista, josta oikeasti tykkään.

Tietenkään aina ei voi eikä edes kannata sanoa ei, mutta toisinaan se on järkevää. Jos tuntuu, että päätös on ristiriidassa sun arvojen tai tavoitteiden kanssa, sano ei. Tietyissä asioissa ei todellakaan haittaa olla itsekäs ja sanoa ei.

Kyse on siitä miten sä kieltäydyt.

wood puzzle 1
Ennen saatoin kehittää päässäni miljoona erilaista syytä miksen voisi suostua johonkin asiaan. Yritin päässäni ratkoa, että mikä selitys loukkaisi mahdollisimman vähän kysyjän tunteita. Jossain vaiheessa huomasin, että parasta on tässäkin asiassa olla rehellinen.
Se on ollut hyvä ratkaisu. Luulen, että kysyjäkin osaa arvostaa sitä, etten selittele ummet ja lammet miksen voisi suostua. Se on tullut itselleni yllätyksenä, että ihmiset eivät suutu, jos sanon suoraan, että joku asia tai yhteistyö ei kiinnnosta.

”Kiitos ehdotuksesta, mutta tää juttu ei oo mua varten.”

Ja se on sillä selvä. Osaatko sä sanoa ei?