Oman elämänsä formulatähti

Mä oon ihminen, joka rakastaa rutiineja. Mä pidän siitä, että mä saan olla omalla mukavuusalueellani. Sunnuntaina en todellakaan ollut. Ja se teki hyvää.

Avovaimolla on neljä siskoa. Me puolisot saatiin porukalla joululahjaksi lahjakortti Helsingin Myllypuroon Formula Centeriin, johon päästiin ajamaan kartingia.


formula center 6

En oo koskaan aikaisemmin ajanut kartingia ja pakko myöntää, että etukäteen jännitti. Ohjelmassa oli 10 minuutin lämmittelyajot, 10 minuutin aika-ajot ja loppuun vielä kilpailu. Lämmittely meni mun kohdalla täysin autoon tutustuessa. Siinä kesti aikansa, että luottamus mun ja auton välille syntyi.

Oli hauska tunne ajaa oikeasti niin kovaa kuin pystyy. Ja ajaa kilpaa. Ihan ei normaali työmatkalla Kehä 2:lla pääse samaan fiilikseen kuin tuolla.


formula center 2formula center 1

Niin, ne lopputulokset. Kolmossija. Lähdin kilpailuun kolmannesta lähtöruudusta, mutta Micke painoi heti ensimmäisellä kierroksella ohi. Siitä sisuuntuneena yritin jahdata podium-paikkaa takaisin. Kilpailun loppupuolella pääsin tarpeeksi lähelle ja odotin, että Micke tekisi edes pienen ajovirheen ja pääsisin kuittaamaan uudestaan ohi. Radan viimeisessä mutkassa se sitten onnistui ja olin tarpeeksi lähellä syöksymään mutkassa sisäpuolelle onnistuen ohituksessa. Kun kisan kärkikaksikko meni omia menojaan, keskityin lopussa välttämään virheitä ja säilyttämään sijoitukseni. Kisa oli juuri sitä mitä piti, sillä kärkikaksikollakin oli sijoitukset vaihdelleen kilpailun aikana.

formula center 4

Kokemuksena karting oli aivan tajuttoman hauskaa. Oli siistiä ajaa niin kovaa kuin autosta ikinä lähtee ja syöksyä mutkaan niin kovaa kuin ikinä uskaltaa. Niitä fiiliksiä en oo koskaan aikaisemmin kokenut.

Ja siitä elämässä on kuitenkin kyse. Kokemuksista ja fiiliksistä.

formula center 5

Mainokset