Törmään useasti siihen oletukseen, että laihtuminen ja kiinteytyminen on mahdollista ainoastaan, jos herkut ovat kokonaan kielletty. Hampaat irvessä kärvistellään ja ollaan kiukkuisia työpaikkojen kahvitauolla, kun joku on julkenut tuoda suklaata kahvipöydälle. Kahvihuoneiden hierarkiassa kovin ja teräksisin on se, joka on ollut pisimpään herkkulakossa.
Jos kyse on ehdottomasta kiellosta, särähtää se aina mun korvaan. Herkkulakko menee samaan kastiin ihmedieettien kanssa: hyvä ratkaisu lyhyellä aikavälillä, jos homma on revennyt täysin käsistä, muttei ole pitkässä juoksussa millään tavalla toimiva.
Vai meinasitko oikeasti olla koko loppuelämäsi syömättä herkkuja? Miksi olisit, jos tykkäät herkuista?
Mä en ainakaan nää mitään syytä miksi kieltäisin itseltäni kokonaan uunituoreet korvapuustit, Fazerin sinisen tai Aino-jäätelön. En mä halua elää sellaista elämää. Haluan nauttia elämästä. Jos mun tekee mieli syödä pizza, syön pizzan.
Miten tämän voi yhdistää urheillulliseen elämäntapaan ja -ruokavalioon?
Helposti.
Kun ruokailun perusta on kunnossa, eivät sitä kaada yksittäiset herkuttelut. Käytän asiakkaitteni kanssa paljon arki / viikonloput -ajattelua. Keskitymme siihen, että arkiruokailu on kunnossa. Kun näin on, ei viikonlopun leffakarkit tai kahvilareissut kaada venettä.
Totaalikieltäytyminen voi olla joidenkin asiakkaiden kanssa tarpeellista, jotta sokerikoukku saadaan katkaistua. Silti kuitenkin näen, että totaalikieltäytyminen vain ruokkii kiellettyä hedelmää ja tekee niistä herkuista entistä halutumpia. Se ei todellakaan ole tavoiteltavaa. Tavoiteltavampaa olisi elää tasapainoista elämää. Siihen elämään kuuluu myös ruoasta nauttiminen.
Yksittäiset herkutteluhetket ovat vain pisara meressä. Tärkeintä on löytää itselle sopivin tapa elää.
Isifitness 