Kun Elli sanoi ensimmäistä kertaa…

Paljon höpötystä. Paljon epämääräisiä äännähdyksiä. On tullut kolme ruotsinkielistä sanaa. Mamma, lampa ja apa. Noiden äitin, lampun ja apinan lisäksi on kuultu paljon höpötystä omalla vauva-kielellä.

Me ollaan Ellin kanssa harjoiteltu sitä paljon. Ensimmäisillä kerroilla ei minkäänlaista vastakaikua, pelkästään hölmistynyt katse. Mitähän sä oikein selität ja omien leikkien jatkuminen. Sitä on harjoiteltu aamupuuron ääressä. Kesken leikkien. Illalla ennen nukkumaanmenoa. Kotona, ulkona ja autossa.

Kunnes.

Sieltä se tuli. Kesken iltapesujen. Vaippasillaan. Niin, ettei asiasta jäänyt kenellekään mitään epäselvyyttä. Niin kovaa, että koko kaupunki sen varmasti kuuli.

ISI !!

Ensimmäiset sanat

Suomi.fi – helpottamaan perheiden elämää

Moikka!

Mä sain viime viikolla siistin mahdollisuuden päästä vierailemaan Helsingin Sörnäisissä Väestörekisterikeskuksen tiloissa. Siellä minä ja muutama muu Perhebloggari päästiin tutustumaan tarkemmin Suomi.fi-nimiseen verkkopalveluun. Kyse on siis suhteellisen tuoreesta palvelusta, joka kokoaa kaikki julkiset hallinnon palvelut samaan osoitteeseen. On Kelaa, on Verohallintoa, on päiväkodit, on koulut, on terveyskeskukset.

Suomi.fi 7.jpg
Kaikki nämä palvelut ovat samalla sivustolla. Yksi tunnistautuminen riittää, jos haluat käyttää eri palveluita.

Palvelun kehittäjät esittelivät ja tutustuttivat meitä Suomi.fi sivuun ja voi pojat. Sieltä löytyy oikeasti aivan kaikkea. Omasta mielestäni hienointa palvelussa oli sen tuoma apu yksittäiselle ihmiselle. Jos mulla tulee elämässä joku tilanne, etten mä oikein tiedä mitä tehdä, mä soitan äitille. Okei, saatan mä tämänkin jälkeen edelleen soittaa ensimmäisenä äitille, mutta sen jälkeen käyn kyllä tuolta kattomassa ihan faktaa, että mitä mun pitää tehdä. Älkää ymmärtäkö, faktoja se äitikin kertoo. Mutta tuolta löytyy päivitettyä tietoa, että mitä mun konkreettisesti pitää missäkin elämäntilanteessa tehdä.

IMG_2976.jpg
Harva tietää esimerkiksi, että mitä sun pitää käytännössä tehdä, kun huomaat olevasi raskaana. Kenelle ilmoittaa siitä ja mitä kautta hakea esimerkiksi Kelan palveluja. Mitä oikeuksia sulla on raskauden myötä ja mihin etuuksin sä oot oikeutettu. Nyt nuo kaikki tiedot löytyy kootusti samasta paikasta.

suomi.fi
Se on suhteellisen turhauttavaa yrittää etsiä tietoa internetistä, kun sä et oikein edes tiedä mitä etsiä. Mä olen vasta kerran elämässäni tullut isäksi ja jäänyt isyyslomalle. Voin rehellisesti sanoa, ettei mulla ollut mitään hajua, että mitä mun pitää tehdä jäädessäni isyyslomalle. Kenelle ilmoittaa ja mitä etuuksia mä oikein saan. Nyt Suomi.fi palvelusta löytyy kaikki kootusti. Mitä tehdä, kenelle ilmoittaa ja mihin isät ovat oikeutettuja. Ei enää sitä turhauttavaa surffaamista erilaisilla vauvapalstoilla, jossa sä yrität etsiä miljoonan vastauksen seasta faktaa. Se isäksi tuleminen on tarpeeksi iso mullistus elämässä.

Tulevaisuudessa meille ajankohtainen asia on päivähoidon aloittaminen. Me ollaan avovaimon kanssa suunniteltu, että Elli menisi n. 3-vuotiaana päiväkotiin. Mutta minne? Mitä päiväkoteja on meidän alueelle? Suomi.fi hakukenttään ”ruotsinkieliset päiväkodit espoo” ja klik. Kaikki ruotsinkieliset päiväkodit Espoossa ovat kartalla nenäni edessä.

Suomi.fi 5
Palveluun tulee jatkuvasti lisää tietoa ja sitä kehitetään parhaillaan. Mutta jo nyt sieltä löytyy valtavasti tietoa ja apua, mihin tahansa elämäntilanteeseen. Kaikki julkisen hallinnon palvelut samassa paikassa.

Käy tutustumassa!

Yhteistyössä: suomi.fi

Perheblogien joulukalenteri luukku 13 – Joulun terveelliset proteiinipiparit

Moikka!

Joskus vuosia sitten mä leivoin usein erilaisia perinteisiä herkkuja proteiiniversioina. Oon ollu ihan liian laiska nykyisin tuon asian suhteen, mutta nyt mulla on teille ihan superhyvä ja helppo resepti! Joulussa perheen ja yhdessäolon jälkeen tärkein asia mulle on ruoka. Jos normaalit piparit kyllästyttävät tai haluat tuunata niitä hieman terveellisimmiksi, ota tää testiin. Joulun terveelliset proteiinipiparit on tosi helppo tehdä. Ekan kerran törmäsin tähän reseptiin Monna Treenaa – blogissa.

IMG_2929Tarvitset:

1 rkl kaakaojauhetta

1rkl suklaa heraprotskua

2 tl piparkakkumaustetta
1,5 rkl tahinia
1 rkl tocoa eli riisinlesejauhetta
4 rkl pudding-jauhetta
1 dl kauramaitoa
Koristeluun kookoshiutaleita.

Sekoita kaikkia ainekset keskenään.

IMG_2928
Laita uuni 175 asteeseen ja muotoile taikinasta haluamasi kokoisia pipareita. Mä käytin kahta pientä lusikkaa, koska taikinasta tulee tosi tahnamainen. Päälle voit ripotella kookoshiutaleita. Uunissa about 5-15 minuuttia ja boom! Todella helpot, nopeat ja ennenkaikkea terveelliset piparit on valmiita.

IMG_2927